Voi mikä ihanuus...

Kävin tänään kaupungilla hiukan shoppailemassa. Yritin etsiä vähän pikkujouluvaatetta, mutta eipä oikein mitään löytynyt. Tavalliseen tapaani, kiersin myös lastenvaate puolen läpi ja voi, että kun löysin tyttövauvalle aivan ihanat legginsit ja villatakin. Mieli teki kovasti ostaa, mutta hillitsin kuitenkin itseni. Voi kyllä olla, että seuraavalla shoppailu reissulla käyn ne sieppaamassa mukaani =). Jos itselle ei tule tyttöä, niin voihan ne sitten antaa vaikka jollekin lahjaksi...

Ihanuudet löytyi Lindexiltä.

 Tuollaisia vähän niin kuin ison tytön vaatteita, mutta siis ihan vauvakoossa =)

25 things about me and my life

Sain Äidiksi vaikka yksin -blogin Unelmalta haasteen.

Kun sinut on merkitty, sinun olisi tarkoitus kirjoittaa muistiinpano, joka sisältää 25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitettasi. Lopuksi haasta 5 ystävääsi. Jos minä merkitsen sinut, se tarkoittaa sitä, että haluan tietää sinusta enemmän.

Tämä haaste on pyörinyt jo blogeissa jonkin aikaa, joten en aio haastaa tällä kertaa ketään tiettyä. Kaikki halukkaat saavat haasteen kuitenkin napata mukaansa.

Sitten itse asiaan:

1. Olen tietyissä asioissa todella pikkutarkka. Varsinkin töissä tulee joskus oltua vähän liiankin pikkutarkka.
2. Ihastun helposti, mutta en ole koskaan ollut todella rakastunut.
3. Tykkään todella paljon tehdä käsitöitä. Minulla on aina jokin käsityöprojekti kesken, joskus useampikin.
4. Olen ollut koko ikäni ylipainoinen.
5. Olen perheen esikoinen ja minulla on 4 sisarusta.
6. Olen laiska siivoaja.
7. Itken helposti. Jos joku lähelläni itkee, tarkoittaa se yleensä sitä, että minäkin itken.
8. Pelkään pimeää ja varsinkin sitä, että joku tulee ikkunan alle tuijottomaan, joten juuri siksi pidän pimeän aikaan sälekaihtimet visusti kiinni.
9. Omistan silitysraudan ja -laudan, mutta en kuitenkaan koskaan silitä vaatteitani.
10. Olen omistanut digikameran melkein 10 vuotta, mutta en ole teettänyt vielä yhtään digikuvaa.
11. Pidän matkustamisesta. Matkustelisin paljon useammin, jos se ei olisi niin kallista.
12. Kyllästyn helposti, jonka takia minulla on usein siis monta projektia kesken samaan aikaan.
13. Lempivärini on tällä hetkellä ruskea, valkoinen ja turkoosi.
14. Tykkään kierrellä kirpputoreilla.
15. Tykkään käydä ikkunaostoksilla lastenvaate- ja tarvikeliikkeissä.
16. Tykkään eläimistä, mutta en välttämättä haluaisi niitä itselle (ainakaan nyt tällä hetkellä).
17. Inhoan hämähäkkejä.
18. Olen kerääjä luonne. Keräilen monesti ihan turhiakin tavaroita ja kun kyllästyn niihin, heitän se sitten loppujen lopuksi roskiin.
19. Tykkään ruuanlaitosta, mutta teen kuitenkin harvoin itselleni kunnon ruokaa.
20. Omistan yli 100 DVD:tä, olen siis toisin sanoen leffafriikki.
21. Tuhlaan liikaa.
22. Minulla on varatossa jo useammat vauvan villasukat.
23. Olen vauva-lehden tilaaja.
24. Lueskelen mielelläni lastenhoito-oppaita.
25. Toivon olevani raskaana syksyllä ensi vuonna <3

Kuulumisia ja hankintoja...

Tänne kuuluu samaa vanhaa... Käydään töissä ja töissä ja vielä kerran töissä. Painonpudotus on sujunut aikas hienosti, paino on pudonnut juhannuksesta nyt noin 15 kiloa. Viime viikkoina on kyllä hiukan takunnut tämä painonpudotus, mutta eiköhän se tästä... Tavoitteena olisi vielä pudottaa toinen 15 kiloa ja ehkä vielä enemmänkin... Katsotaan nyt... Vauva-asia pyörii mielessä jokainen päivä. Kun kaikki voisikin vain tapahtua sormia napsauttamalla...

Niin, jotain pientä on tullut jo hamstrattua, vaikka oma vauva ei ole vielä edes tulollaan, vaan vielä vain toiveissa.

Olin kesälomalla vanhempieni luona ja selailin vanhoja LP-levyjä, josta löytyi Atsipoppaa -lasten levy, jota kuunneltiin lapsena. Pakko oli tilata heti netistä ko. levy CD-levy versiona ja samalla tilasin toisenkin lasten musiikki levyn, jossa oli ihan perinteisiä lasten kappaleita esim. piiri pieni pyörii, sairas karhunpoika, sininen uni. Näitä sitten kuunnellaan vauvan kanssa kotona. =)

Lasten kirjojakin ostin muutaman. Ihastuin muutamia vuosia sitten kirjaan: Arvaa kuinka paljon sinua rakastan, jonka olen itselleni ostanut jo vuosia sitten ja nyt siitä kirjasta on tullut vuodenaika versiot. Löysin lomareissullani Kevät, Kesä ja Syksy versiot, mutta Talvi versio on kustantajalta loppu ja sitä ei ole missään enää saatavilla. Harmittaa suuresti, olisin halunnut koko sarjan itselleni. Pitää ilmeisesti lähteä kirppiksille kiertelemään, jos joku haluaisi luopua omasta kirjastaan. Samasta kirjasta on julkaistu myös vauvakirja versio: Arvaa millainen olin kun olin pieni, joka on siis myös kustantajalta loppu. Minulla oli ko. kirjanen jo noin 10 vuotta sitten, mutta annoin sen silloin ystävälleni vauvalahjaksi ja nyt harmittaa kun sitä ei enää löydy mistään. Joten pitää vain toivoa, että kustantaja tajuaa ottaa näistä uudet painokset jossain vaiheessa.

Kirppariltakin jäi tänään yksi lasten kirja mukaan, Pupu Tupunan syntymäpäivä. Tämän kirjan muistan omasta lapsuudestani. Vauvan vaatteitakin olis kirpparilla ollut vaikka kuinka ja todella ihania, mutta pystyin kuitenkin hillitsemään itseni ja vaatteet jäivät paikoilleen. Ehkä ensi syksynä sitten saan jo ostella vaatteitakin... =)

Kysymyksiä ilman vastauksia

Viime aikoina on tullut paljon mietittyä sitä, että olenko itsekäs tai teenkö väärin, kun evään lapselta isän hankkiutumalla yksin raskaaksi. Tuleeko lapsi vihaamaan minua sen vuoksi? Pystynkö rakastamaan lasta kahden ihmisen edestä? Selviänkö kaikesta itse? Olisiko paras vain odottaa, jos isäkandidaatti marssisikin elämääni? Mutta jos ketään ei näy eikä kuulukaan ja aika loppuu kesken, mitäs sitten?

Samalla on tullut mietittyä paljonkin sitä, kuinka kertoa lapselle, että hän on saanut alkunsa luovutetuilla siittiöillä ja siksi hänellä ei ole isää. Olen päässäni miettinyt sanatarkasti kuinka kertoa, mutta mikään ei vain oikein tunnu oikealta. Ehkä se sitten jossain vaiheessa sutviutuu...

Näihin samoihin ajatuksiin on liittynyt myös ajatuksia siitä, mitä muut tulevat ajattelemaan tästä kaikesta. Mitä jos kaikki paheksuvat päätöstäni? Jos vanhempani eivät hyväksykään tätä kaikkea? Olenko muiden mielestä outo? Tiedän, että ei muiden ihmisten mielipiteillä ole mitään väliä, mutta mitä jos kaikista rakkaimmat ja läheisimmät ihmiset eivät hyväksy ratkaisujani?

Olen lueskellut viime päivinä Anna Pihlajaniemen kirjaa Adoptiomatka. Pidän kovasti, ainakin ensimmäisten 80 sivun jälkeen. Paljon samanlaisia ajatuksia käsitellään, mitä itsekin mietin. Sivulta 68 löytyi kysymys mitä olen itsekin miettinyt. "Kuinka jaksan tiivistä kiintymyssuhdetta, olenhan aina kaivannut valtavan määrän omaa aikaa?" Yksinhuoltajana ei ole tosiaan sitä luksusta, että on puoliso vierellä, joka voi hoitaa lasta sen aikaa kun esim. käy itse lenkillä tai ostoksilla. Sinkkuna kun on vietetty useampi vuosi, joten on voinut tuosta noin vain lähteä jonnekin enempää ajattelematta tai rankan työpäivän jälkeen tulla kotiin ja löhötä sohvalla ja katsoa telkkaa rauhassa. Kaikki tämä on historiaa sitten kun (jos) lapsi on täällä.

Kp 1

JES!

Miten voi olla näin innoissaan kuukautisten alkamisesta? No niitä on nyt odoteltu kaksi viikkoa, joten jo oli aikakin. Toivottavasti jossain vaiheessa (ehkä vuoden päästä) tunne on ihan päinvastainen =).

Viime kierto oli siis 42 päivää. Kuukautiskierto on ollut mulla epäsäännöllinen varmaankin koko ajan, en vain ole aiemmin siihen kiinnittänyt mitenkään huomiota. Aloin tutkimaan asiaa jokunen päivä sitten vanhoista kalentereistani ja vuonna 2001 ja 2002 oli molempina vuosina yksi pitempi kierto ja muut oli sellasta 28-34 välillä, joten saapi nyt nähdä miten tästä eteenpäin mennään.

Näillä siis jatketaan, kiertojen tutkailuja =)

Pelko

Viime päivinä on ajatukset taas surrannu tuhatta ja sataa. Aina ei kuitenkaan positiivista. Paljon on tullut mietittyä, että mitä jos minussa onkin jokin vikana ja raskaaksi tuleminen onkin jostain syystä mahdotonta. Itku tulee pelkästä ajatuksesta, en tiedä kuinka kestäisin sellaisen tiedon, romahtaisinko aivan täysin. Olisko elämällä enää tarkoitusta sen jälkeen. Olen aina unelmoinut tulevani äidiksi ja jos se unelma särjettäisiin, niin en tiedä mitä tekisin...

Tiedän, että tälläisten ajatteleminen on aivan liian aikaista tässä vaiheessa, kun mitään tutkimuksia tai yrityksiä ei ole takana, mutta en vain voi ajatuksilleni mitään. Tätä on kyllä ehkä edesauttanut se, että olen surffaillut erilaisilla palstoilla ja lääkärisivustoilla tutkimassa lapsettomuutta ja lapsettomuushoitoja. Olen myös aloittanut laskemaan kuukautiskiertoani ja kun nyt eletään kiertopäivää 33, niin jotenkin sitä vain ajattelee, että jos jotain onkin vikana.

En tiedä pitäisikö sitä käydä jossain tutkimuksissa, jotta saisi mielenrauhan (tai täyden paniikin, jos jotain onkin vialla), vai yrittää vain sysätä tuollaiset ajatukset pois?

Painonpudotusta

On täällä siis harrastettu viime aikoina. Jännä kun pitää pudottaa painoa, että voi tulla raskaaksi ja sitten paino alkaa taas nousta kun tulee raskaaksi... No mitäpä sitä ei tekisi oman pienen lapsen vuoksi.

Tein itselleni kuvakollaasin motivoimaan painonpudotusta, että minkä takia ei kannata syödä sitä kolmatta tai neljättä voileipää tälle illalle. Toki tämä painonpudotus on ihan oman terveyden kannalta hyvä asia, mutta on se vaan niin helpompi pysyä motivoituneena, kun on joku näinkin ihana asia mitä kohti kokoajan mennään mitä enemmän grammoja ja kiloja saan pudotettua. Tämä kuvakollaasi on tällä hetkellä siis jääkapinovessa kiinni muistuttamassa joka kerran kun menen jääkaapin ohi.

Laitoin alkuviikosta Ovumiaan Tampereelle sähköpostia ja kysymyksiä. Sieltä vastattiinkin tosi nopeaan ja lisäkysymyksiinikin vastattiin tosi nopsaan. Alan pitää siitä paikasta, vaikka en siis siellä olekaan koskaan käynyt. Heillä on käytössä suomalaisia luovuttajia ja siittiöitä oli heillä ainakin nyt saatavilla toisin kun Jyväskylässä In-Tiimissä (tosin tilannehan voi olla ihan eri ensi vuonna). Hinnatkin näytti olevan keskivertoa, joten voipi olla, että sitten ensi keväänä tai syksyllä 2012 lähden kokeilemaan tulla raskaaksi Ovumiaan =).

Rahan keruuseenkin on säästösuunnitelma tehty ja laskeskelin, että ensi kesään mennessä pitäisi olla rahat ainakin kahteen yrityskertaan (jos ei tule mitään isompia ongelmia vastaan). Syksyllä edessä on autoon talvirenkaiden osto, joten se lohkaisee pienen loven vauvabudjettiin, mutta ei lannistuta, on se sen arvoista, eletään sitten jokin aika vaika näkkileivällä ja vedellä jos tarve vaatii... ;)

Turhauttavaa

kun ei voi tehdä asialle mitään. Joka iltainen suru ja kaipuu alkaa olla liikaa. Miksi tän pitää olla näin hankalaa? Miksi kaikki ei voi tapahtua vain sormia napsauttamalla?

Joka puolella minne ikinä menenkin, näkyy tuoreita vanhempia tai raskaana olevia naisia, siis niitä on joka puolella, jopa TV:ssä. Musta tuntuu, että mitä tahansa telkasta katsonkin, niin siellä näytetään vauvoja tai raskaana olevia naisia. Ärsyttää, kun itsekin haluaisi olla siinä tilanteessa. Kaveripiiristäkin pompahtelee vähän väliä raskausuutisia, toisaalta olen heidän puolestaan tosi iloinen, mutta toisaalta se myös ärsyttää...

Mainitsin muuten unelmastani viime viikonloppuna yhdelle ystävälleni pikaisesti, huoh, se helpotti kun sai sanottua tästä jollekin ulkopuoliselle. Asiasta ei kuitenkaan keskusteltu sen enempää, kun emme olleet kaksistaan, mutta unelmasta tuli jotenkin todellisempi sen myötä.

Suurin este haaveeni edessä on minun ylipainoni. In-Tiimistä sanottiin, että painoindeksi tulisi olla 32 luokkaa, joten laihdutuskuurille tässä joutuu itsensä laittamaan. Minä kuitenkin olen sellainen heti nyt-tyyppi, joten saa nähdä mitä siitäkin urakasta oikein tulee.

Joten lähdempä tästä porkkanoita nakertamaan... =)

Odottelua

tässä joutuisi näköjään kuitenkin harrastamaan, lähtisi sitä hoitoihin nyt tai odottaisi vielä ensi kevääseen tai syksyyn. Oulun väestöliitolta tuli postia ja jonoa on kuulemma paljon (tai niin ainakin sanojen välistä ymmärsin) luovutetuilla siittiöillä tehtävään inseminaatioon. Joten pitää hiukka nyt miettiä, että mihin asti kannattaa odottaa, vai kannattaako odottaa?

Jyväskylästä In-Tiimistä ilmoittivat, että koska luovutettuja siittiöitä on saatavilla todella huonosti tällä hetkellä, että asiakkaan pitää tilata siittiöt itse Tanskasta ja se toisi hintaan lisää ainakin 2000 euroa, riippuen tavaran laadusta ja määrästä. Eli Jyväskylässä jos nyt oikein ymmärrän, voisi päästä nopeammalla mutta myös kalliimmalla. Sitä en tiedä, onko tämä tilanne kaikkien kohdalla, vai ainoastaan meidän itsellisten naisten kohdalla.

Ajattelin vielä kysellä Tampereelta AVA:sta ja Ovumiasta, mikä heillä on tilanne siittiöiden kanssa. Eihän se tosin vielä ole ajankohtaista meikäläisen kohdalla, mutta ajattelen sen niin, että hyvä se on selvittää nyt, niin tietää vähän mikä voi olla sitten edessä ensi vuonna keväällä tai syksyllä.

Lukemista

on harrastettu tänä viikonloppuna oikein kunnolla. Kävin kirjastossa aikaisemmin viikolla ja rohmusin sieltä kaikkea kivaa luettavaa. Yksi kirjoista oli Eve Mantun Musta tulee perhe-voimakirja yksin odottavalle. Vaikka kirjan ohjeet ei ihan vielä ole ajankohtaista mun tapauksessa, mutta sieltä on löytynyt paljon ajattelemisen arvoisia asioita. Sitten löysin Kaksplussan sivuilta keskusteluketjun yksinäisten naisten hedelmöityshoidoista, jossa oli yli 1000 kirjoitusta, joten sen kanssa menikin sitten useampi ilta ennen kuin sain kahlattua kaikki kirjoitukset läpi. Sieltä sain paljon hyödyllistä tietoa projektiini.

Vauva-asia on pyörinyt päässä koko viikon, pahimmin perjantaina, jolloin en muuta ajatellutkaan kuin tätä projektia. Eilen kuitenkin jossain vaiheessa iltaa pääsin sinuiksi tämän asian kanssa ja jotenkin vain tuntui siltä, että vielä on parempi kuin odotellaan vuoden verran ja mietitään kaikki asiat ensin valmiiksi, ennen kuin lähdetään soitellen sotaan. Muutaman kerran on ihana tunne vallannut vartalon, kun on tajunnut, että vuoden päästä ehkä olen jo raskaana =).

Perjantaina illalla laitoin vielä Jyväskylään In-Tiimiin myös sähköpostia ja kyselin mieltä askarruttavista asioista (kun sieltä Oulusta ei ole kuulunut vielä mitään). Ylipainoasia minua on alkanut mietityttämään, vaikuttaako se mahdollisuuteeni päästä hoitoihin, koska olen aika paljonkin ylipainoinen tällä hetkellä, Bmi yli 40. Laihduttamisen olen kyllä jo aloittanut, joten ompa siinä iso syy miksi jatkaa eteenpäin, jospa nyt motivaatio pysyisi yllä sen 6kk jälkeenkin, jolloin aikaisemmat yritykset ovat tyssänneet.

Ja arvatkaas muuten millä korvasin lauantaina tämän hirveän vauvakuumeen? Aloitin kutomaan vauvanhaalaria. Että näin täällä. On muuten hyvää terapiaa... Ompahan sitten vauvalahja jo valmiina, kun hyvä ystäväni saa vauvan loppu vuodesta =).

Viikon kestänyt kesäloma on nyt viimeisiä tunteja vaille ohi. Aamulla siis takaisin töihin. Säät ei oo mua kyllä hellineet, vettä on tullut melkein joka päivä ja nyt näyttäisi säätietojen mukaan lämpenevän. Totta kai, kun mä joudun takas töihin, niinhän se menee...

Olikohan virhe?

Mennä lukemaan keskustelupalstoille, mitä mielipiteitä sinkkuäitiys herättää muissa. Jotenkin yleinen tunnelma oli, että sinkkuna äidiksi ryhtyvä on itsekäs ja ei ajattele lapsen etua. Tätä pelkäsinkin, että muut paheksuisivat ja halveksisivat päätöstäni. Nyt on siis hiukan mieli matalalla eilisen nettisurffailun jälkeen. Onkohan tämä sittenkään hyvä idea?

Ennen näitä keskutelupalstoja, otin kuitenkin jo ensimmäisen askeleen, pienen sellaisen, asian tiimoilta. Laitoin siis eilen Väestöliittoon sähköpostia ja kyselin hiukka muutamia asioita. Saapi nähdä vastataanko sieltä ollenkaan ja jos vastataan niin onko se vastaus mieleinen. Hiukka jo jännittää koko sähköposti. Odottavan aika on pitkä...

Sydän vs. järki

Huomasin eilen ajattelevani jo sitä aikaa kun olen raskaana ja valmistelen vauvan tuloa. Olin ajatuksissani jo jopa pinnasänky ostoksilla ja muistan ajatelleeni, että löytyisiköhän huuto.netistä jokin ihana vanhan mallinen pinnasänky, jonka voisi sitten itse tuunata haluamakseen. Ja kuinka ihanaa olisi päästä kirppareille ostelemaan isot kasat vauvan vaatteita... Taitaa olla ehkä hiukan liian aikaista ajatella mitään tuollaista...

Toisaalta sitten kun kävin vilkuilemassa hedelmöitysklinikoiden sivuilla, huomasin, että se on aika pirskuleen kallista hommaa. Vaikka olen vakityössä, mutta olen asuntovelallinen, niin rahaa ei ole tuollaisia summia vaan tuosta noin, joten joudun varmaankin jo rahasyistä odottelemaan muutaman vuoden... Järki puhuu... Kuinka helppoa ja "halpaa" se vaan olisi kun olisi puoliso rinnalla ja voisimme lähteä tähän projektiin yhdessä. Mutta kun sitä puolisoa ei ole, niin onko tässä sitten mitään muuta vaihtoehtoa, kun odotella se muutama vuosi. Millään en kyllä haluaisi odottaa...

Nyt tunnustus. Olen jopa ajatellut ostavani rakaustestin ja jopa tekeväni sen, jos jostain ihmeen syystä olisinkin jo raskaana. Tiedän, että se ei missään nimessä voi olla totta, mutta mitä jos... Neitseellinen raskaus... Heh... En voi ajatuksilleni mitään...

Vielä en ole päätöstä tehnyt lähdenkö kokeilemaan vai en. Ja tuskin päätös tapahtuukaan lähiaikoina. Tämä on niin iso asia, että tähän ei voi lähteä yhtäkkiä. Paitsi asuntokaupatkin tuli tehtyä parin viikon sisällä ensimmäisestä näytöstä. Mutta... mutta... mutta...

Ajatuksissa on ollut myös läheiseni ja muut ihmiset. Mitä he tästä ajattelisivat, jos tietäisivät (en siis ole vielä puhunut asiasta kenellekään). Paheksuntaa, kenties? Tiedän, että ei muiden mielipiteillä ole väliä, mutta huomaan kuitenkin miettiväni, mitä he tähän oikein sanoisivat...