Odottelua

tässä joutuisi näköjään kuitenkin harrastamaan, lähtisi sitä hoitoihin nyt tai odottaisi vielä ensi kevääseen tai syksyyn. Oulun väestöliitolta tuli postia ja jonoa on kuulemma paljon (tai niin ainakin sanojen välistä ymmärsin) luovutetuilla siittiöillä tehtävään inseminaatioon. Joten pitää hiukka nyt miettiä, että mihin asti kannattaa odottaa, vai kannattaako odottaa?

Jyväskylästä In-Tiimistä ilmoittivat, että koska luovutettuja siittiöitä on saatavilla todella huonosti tällä hetkellä, että asiakkaan pitää tilata siittiöt itse Tanskasta ja se toisi hintaan lisää ainakin 2000 euroa, riippuen tavaran laadusta ja määrästä. Eli Jyväskylässä jos nyt oikein ymmärrän, voisi päästä nopeammalla mutta myös kalliimmalla. Sitä en tiedä, onko tämä tilanne kaikkien kohdalla, vai ainoastaan meidän itsellisten naisten kohdalla.

Ajattelin vielä kysellä Tampereelta AVA:sta ja Ovumiasta, mikä heillä on tilanne siittiöiden kanssa. Eihän se tosin vielä ole ajankohtaista meikäläisen kohdalla, mutta ajattelen sen niin, että hyvä se on selvittää nyt, niin tietää vähän mikä voi olla sitten edessä ensi vuonna keväällä tai syksyllä.

Lukemista

on harrastettu tänä viikonloppuna oikein kunnolla. Kävin kirjastossa aikaisemmin viikolla ja rohmusin sieltä kaikkea kivaa luettavaa. Yksi kirjoista oli Eve Mantun Musta tulee perhe-voimakirja yksin odottavalle. Vaikka kirjan ohjeet ei ihan vielä ole ajankohtaista mun tapauksessa, mutta sieltä on löytynyt paljon ajattelemisen arvoisia asioita. Sitten löysin Kaksplussan sivuilta keskusteluketjun yksinäisten naisten hedelmöityshoidoista, jossa oli yli 1000 kirjoitusta, joten sen kanssa menikin sitten useampi ilta ennen kuin sain kahlattua kaikki kirjoitukset läpi. Sieltä sain paljon hyödyllistä tietoa projektiini.

Vauva-asia on pyörinyt päässä koko viikon, pahimmin perjantaina, jolloin en muuta ajatellutkaan kuin tätä projektia. Eilen kuitenkin jossain vaiheessa iltaa pääsin sinuiksi tämän asian kanssa ja jotenkin vain tuntui siltä, että vielä on parempi kuin odotellaan vuoden verran ja mietitään kaikki asiat ensin valmiiksi, ennen kuin lähdetään soitellen sotaan. Muutaman kerran on ihana tunne vallannut vartalon, kun on tajunnut, että vuoden päästä ehkä olen jo raskaana =).

Perjantaina illalla laitoin vielä Jyväskylään In-Tiimiin myös sähköpostia ja kyselin mieltä askarruttavista asioista (kun sieltä Oulusta ei ole kuulunut vielä mitään). Ylipainoasia minua on alkanut mietityttämään, vaikuttaako se mahdollisuuteeni päästä hoitoihin, koska olen aika paljonkin ylipainoinen tällä hetkellä, Bmi yli 40. Laihduttamisen olen kyllä jo aloittanut, joten ompa siinä iso syy miksi jatkaa eteenpäin, jospa nyt motivaatio pysyisi yllä sen 6kk jälkeenkin, jolloin aikaisemmat yritykset ovat tyssänneet.

Ja arvatkaas muuten millä korvasin lauantaina tämän hirveän vauvakuumeen? Aloitin kutomaan vauvanhaalaria. Että näin täällä. On muuten hyvää terapiaa... Ompahan sitten vauvalahja jo valmiina, kun hyvä ystäväni saa vauvan loppu vuodesta =).

Viikon kestänyt kesäloma on nyt viimeisiä tunteja vaille ohi. Aamulla siis takaisin töihin. Säät ei oo mua kyllä hellineet, vettä on tullut melkein joka päivä ja nyt näyttäisi säätietojen mukaan lämpenevän. Totta kai, kun mä joudun takas töihin, niinhän se menee...

Olikohan virhe?

Mennä lukemaan keskustelupalstoille, mitä mielipiteitä sinkkuäitiys herättää muissa. Jotenkin yleinen tunnelma oli, että sinkkuna äidiksi ryhtyvä on itsekäs ja ei ajattele lapsen etua. Tätä pelkäsinkin, että muut paheksuisivat ja halveksisivat päätöstäni. Nyt on siis hiukan mieli matalalla eilisen nettisurffailun jälkeen. Onkohan tämä sittenkään hyvä idea?

Ennen näitä keskutelupalstoja, otin kuitenkin jo ensimmäisen askeleen, pienen sellaisen, asian tiimoilta. Laitoin siis eilen Väestöliittoon sähköpostia ja kyselin hiukka muutamia asioita. Saapi nähdä vastataanko sieltä ollenkaan ja jos vastataan niin onko se vastaus mieleinen. Hiukka jo jännittää koko sähköposti. Odottavan aika on pitkä...

Sydän vs. järki

Huomasin eilen ajattelevani jo sitä aikaa kun olen raskaana ja valmistelen vauvan tuloa. Olin ajatuksissani jo jopa pinnasänky ostoksilla ja muistan ajatelleeni, että löytyisiköhän huuto.netistä jokin ihana vanhan mallinen pinnasänky, jonka voisi sitten itse tuunata haluamakseen. Ja kuinka ihanaa olisi päästä kirppareille ostelemaan isot kasat vauvan vaatteita... Taitaa olla ehkä hiukan liian aikaista ajatella mitään tuollaista...

Toisaalta sitten kun kävin vilkuilemassa hedelmöitysklinikoiden sivuilla, huomasin, että se on aika pirskuleen kallista hommaa. Vaikka olen vakityössä, mutta olen asuntovelallinen, niin rahaa ei ole tuollaisia summia vaan tuosta noin, joten joudun varmaankin jo rahasyistä odottelemaan muutaman vuoden... Järki puhuu... Kuinka helppoa ja "halpaa" se vaan olisi kun olisi puoliso rinnalla ja voisimme lähteä tähän projektiin yhdessä. Mutta kun sitä puolisoa ei ole, niin onko tässä sitten mitään muuta vaihtoehtoa, kun odotella se muutama vuosi. Millään en kyllä haluaisi odottaa...

Nyt tunnustus. Olen jopa ajatellut ostavani rakaustestin ja jopa tekeväni sen, jos jostain ihmeen syystä olisinkin jo raskaana. Tiedän, että se ei missään nimessä voi olla totta, mutta mitä jos... Neitseellinen raskaus... Heh... En voi ajatuksilleni mitään...

Vielä en ole päätöstä tehnyt lähdenkö kokeilemaan vai en. Ja tuskin päätös tapahtuukaan lähiaikoina. Tämä on niin iso asia, että tähän ei voi lähteä yhtäkkiä. Paitsi asuntokaupatkin tuli tehtyä parin viikon sisällä ensimmäisestä näytöstä. Mutta... mutta... mutta...

Ajatuksissa on ollut myös läheiseni ja muut ihmiset. Mitä he tästä ajattelisivat, jos tietäisivät (en siis ole vielä puhunut asiasta kenellekään). Paheksuntaa, kenties? Tiedän, että ei muiden mielipiteillä ole väliä, mutta huomaan kuitenkin miettiväni, mitä he tähän oikein sanoisivat...

Ensimmäisiä ajatuksia

Olen 31-vuotias sinkkunainen ja haluaisin äidiksi.

Olen erittäin lapsirakas ihminen ja oma lapsi on ollut haaveissa jo teini-iästä lähtien. Miespuolista kumppania ei vain ole näkynyt eikä kuulunut, joten tässä viimeisen vuoden aikana olen leikitellyt ajatuksella, jos alkaisin yksinäni äidiksi. Mitään konkreettista en ole asian eteen vielä tehnyt, asia on pyörinyt toisin sanoen vain omassa päässäni ja ajatuksissani.

Olen siinä iässä, että lähes kaikki ystäväni hankkivat jo omia lapsia. Ovat siis joko raskaana tai jo synnyttäneet. Joka kerta kun kuulen raskausuutisia, niin sydämeni jättää ainakin yhden lyönnin välistä. Monet itkut olen yksikseni itkenyt ja tälläkin hetkellä kirjoittelen tätä kyyneleet silmissä. Tämä asia vaan on niin tärkeä minulle. Jotenkin en tunne itseäni kokonaiseksi ilman omaa lasta.

Minulla ei ole mitään hajua, mistä tämän asian kanssa edes lähtisi liikkeelle. Jotenkin se tuntuu väärältä mennä ja iskeä joku mies ja narrata hänet tekemään unelmastani totta (jos se edes noin helpolla onnistuisikaan), joten jonkinlaisia hoitoja pitää kai sitten harkita, mutta mitä, siitä ei ole mitään hajua.  Onko se edes Suomessa mahdollista hoitojen avulla hankkiutua yksin äidiksi?

Ajattelin tästä nyt koluta läpi erinäköisiä keskustelupalstoja, jos niistä löytyisi neuvoja ja ohjeita, kuinka tällaisessa asiassa voi lähteä eteenpäin.

Olenkohan ihan mielipuoli kun edes ajattelen tällaista? Onko se liian itsekästä alkaa yksin äidiksi?