Viime päivinä on ajatukset taas surrannu tuhatta ja sataa. Aina ei kuitenkaan positiivista. Paljon on tullut mietittyä, että mitä jos minussa onkin jokin vikana ja raskaaksi tuleminen onkin jostain syystä mahdotonta. Itku tulee pelkästä ajatuksesta, en tiedä kuinka kestäisin sellaisen tiedon, romahtaisinko aivan täysin. Olisko elämällä enää tarkoitusta sen jälkeen. Olen aina unelmoinut tulevani äidiksi ja jos se unelma särjettäisiin, niin en tiedä mitä tekisin...
Tiedän, että tälläisten ajatteleminen on aivan liian aikaista tässä vaiheessa, kun mitään tutkimuksia tai yrityksiä ei ole takana, mutta en vain voi ajatuksilleni mitään. Tätä on kyllä ehkä edesauttanut se, että olen surffaillut erilaisilla palstoilla ja lääkärisivustoilla tutkimassa lapsettomuutta ja lapsettomuushoitoja. Olen myös aloittanut laskemaan kuukautiskiertoani ja kun nyt eletään kiertopäivää 33, niin jotenkin sitä vain ajattelee, että jos jotain onkin vikana.
En tiedä pitäisikö sitä käydä jossain tutkimuksissa, jotta saisi mielenrauhan (tai täyden paniikin, jos jotain onkin vialla), vai yrittää vain sysätä tuollaiset ajatukset pois?
Itse pähkäilin samoija asioita, koska menkkakivut on aika kovat, ajattelin että mulla on varmaan endometrioosi, toisaalta mulla on myös jonkinverran PCO oireita, joten sitäkin pelkäsin. Ja kyllä helpotus oli suuri, kun todellakin tulin raskaaksi ensimmäisestä yrityksestä. Ehkä senkin takia olen psyykkisesti toipunut keskenmenosta suht nopeasti. Ja kun mut keskenmenon takia ultrattiinn kerrottiin kaiken muuten olevan kunnossa, joten kyllähän se tieto kanssa helpotti.
VastaaPoistaJoten, ehkä ihan vain mielenrauhan takia sunkin kannattas käydä ultrassa katsomassa että kaikki ok. Mä olen myös varma että jos en pystyisi tulla raskaaksi niin elämällä ei kyllä olisi enää mitään tarkoitusta...